SASK:n Talkoomatka Nepaliin 24.11.-9.12.2012

Vähän pohjustusta eli näin tää homma on edenny...

Ay-toiminta on ollut jossain määrin lähellä sydäntä jo vuosia. Metalliliittoon liityin vuonna 1996 kun kävin Kotkan ammattioppilaitoksen viimeistä luokkaa ja oli jotenkin itsestään selvyys, että liityin. No siinä sitten parivuotta pyörittyäni ja käytyäni intin, muutin työn perässä Espooseen ja menin duuniin Nokiaan. Siellä hetken piireihin tutustuttuani suostuin luottamusmieheksi ja sitä uraa kesti sitten useamman vuoden. Ammattiosaston toimikunta tuli tutuksi useammassakin pestissä. Vuonna 2009 Nokia Siemens Networks lopetti armaan työpaikkamme ja niimpä kaikki oli hetken hieman mullinmallin. Tämän vuoden alusta aloitin uudessa työpaikassani ja liityin ammattiliitto Pro:n jäseneksi ja olin taas osa ay:tä...

Miten sitten kohtasin SASKin ja talkoomatkat? Kaikki alkoi vuonna 2009 kun Milla (puolisoni) löysi mielenkiintoisen artikkelin joka koski talkoomatkoja ja SASKia (lisätietoa SASKista ja talkoomatkoista löytyy linkeistä oikealta). No kauaa hän ei asiaa mielessään pyöritellyt, vaan haki heti saman vuoden matkoille ja päätyikin sitten loppuvuodesta Namibiaan, no se on toinen juttu se... Mutta siitä asti tämä on puhututtanut meidän perheessä, että joskus jonnekin olisi kiva päästä talkoilemaan vaikka niin, että molemmat olisi mukana :D

No pari vuotta tilanteita seurattiin ja sitten oli aika tehdä haku, olimme päättäneet hakea, oli kohteet mitkä tahansa. Helmikuussa 2012 kohteet julkistettiin ja ne olivat Uruguay ja Nepal. Vaikka molemmat kohteet kiinnostivat, niin päätimme yhdessä tuumin hakea Nepalin matkalle.

Viikot tuntuivat pitkiltä hakemuksen lähettämisen jälkeen, mutta sitten eräänä keväisenä päivänä SASKilta oli tullut sähköpostia. Päätökset oli siis siellä päässä tehty ja nyt saisimme tietää tuleeko karvas pettymys, vai alkaako pitkä matkan odotus. SASKin viestintäpäällikkö Jukka Pääkkösen posti alkoi näin : "Tervehdys ja onneksi olkoon! Sinut on valittu tasan sadan hakijan joukosta SASKin ensimmäiselle talkoo- ja opintomatkalle Nepaliin!

Tässä vaiheessa, tietämättä saanko lomaa duunista, kerkeänkö säästämään rahaa matkaan ja matkalle, laitan vastauksen, että olen mukana! Millakin oli saanut saman viestin Jukalta, joten pystyimme aloittamaan yhteisesti valmistelut. Loman sain hoidettua kohtuullisen kivuttomasti, palkattomana tietenkin ja sen talouden kerkeää hoitamaan kuntoon sitten matkan jälkeenkin...

Kesäkuussa saimme sähköpostia jossa Juha kirjoitti näin : "Vaalien ja poliittisen sekaannuksen vuoksi turvallisuustilanne saattaa muuttua maassa nopeastikin, joten on hyvä pitää mielessä, että matkamme saattaa myös peruuntua." Toki tämä on ollut kokoajan tiedossa, koska Nepalin poliittinen tilanne ei ole kaikkeista helpoimpia maailmassa.

Suomen ulkoministeriön sivujen mukaan maailmassa nyt ei kannattaisi matkustaa juuri mihinkään, joten jätetään ne ihan omaan arvoonsa (linkki tuossa oikealla).

Syyskuun alussa saimme virallisen kutsun valmennusviikonloppuun. Siellä tullaan siis tapaamaan muut matkalle lähtijät ja saadaan tärkeää tietoa sekä kohteesta, että myös kaikesta muusta siihen liittyvästä.

Ensimmäinen versio ohjelmasta Nepalissa saapui myös eli hyvältä näyttää :

Alustava ohjelma kuulostaa tältä : Autoilemme Nepalin perinteisen ”kultaisen kolmion” eli reitin Kathmandu-Pokhara-Chitwan-Kathmandu. Kathmandussa ainakin vierailut eri ammattiliittojen luona, Suomen lähetystössä ja TeliaSoneran tytäryhtiö Ncellin luona. Lisäksi vierailemme Kathmandun lähellä olevassa Nagarkotissa, joissa on huikaisevia maisemia, kaunista luontoa sekä lapsityön ehkäisemiseksi toimiva hanke. Pokharassa tapaamme luultavimmin Suomen ja Nepalin valtion rahoittaman kehitysyhteistyöhankkeen työntekijöitä ja nautimme maisemista. Vierailemme myös Chitwanin kansallispuistossa, jossa toimii SASKin, YKL:n, Rakennusliiton ja WWF:n yhteinen hanke. Tapaamme puistotyöntekijöitä, tutustumme puiston kasvistoon ja eläimistöön sekä matkailuelinkeinon eri toimijoihin. Kathmandussa on paluumatkasta mahdollisuus olla ihan turistina ja kiertää nähtävyyksiä tai kiertää toreilla ja tehdä ostoksia.

Syyskuun lopussa oli sitten valmennusviikonloppu ja paljon asioita tuli käytyä läpi! Tutustuttiin SASKin toimintaan ja Nepalilaisiin tapoihin. Opiskeltiin Nepalin historiaa hindumonarkiasta demokratiaan ja katsastettiin myös tämän hetkistä (poliittistakin) tilaa, opena meillä oli Johanna Poutanen DEMO Finlandista. Sitten vielä katsottiin mitä ay-liike on nykyisin Aasiassa ja Nepalissa, sekä myös mitä SASKi kumppaneineen tekee siellä.

Sitten kun ei päntätty, sitten otettiin rennosti ja tutustuttiin matkakumppaneihin. Kaikennäkösiä immeisiä on lähdössä tripille ja uskoisin, että aikamoinen matka on odotettavissa.

Tässä ryhmä Nepal :

Kuvassa "ylärivissä" vasemmalta lähtien : Minä, Jenni, Katja, Maikki, Jonny, Johanna, Tarja, Milla, Jouni, Christina ja Juha. Alhaalla Ida, Majid ja Janne. Eli vain KC Sharan puuttuu, hän on jo Nepalissa, koska asuu siellä.

Juuri ennen valmennusviikonloppua saimme myös ensimmäisen negatiivisen uutisen koskien tätä matkaa eli kun lentolippumme tuli sähköpostiin, niin yllätys oli suuri, kun matka oli lyhentynyt lentojen ja kaiken muun säätämisen takia monella päivällä. Eli alunperin matkalla piti olla 22.11.-12.12. ja nyt kesto onkin "vain" 24.11.-9.12.

Marraskuun lähestyessä odotukset matkaa kohtaan olivat edelleen pilvissä, mutta jotenkin on kaksijakoinen fiilis.

Ensinnäkin jossain vaiheessa tuli tieto siitä, että emme pääse konkreettisesti tekemään matkalla mitään fyysistä työtä (kuten talkoomatkoilla useimmiten on ollut tapana, esimerkiksi rempata jonkun ammattiliiton toimistoa etc), vaan keskitymme tapaamaan näitä liittojen edustajia ja yhteistyökumppaneita. Olisin kernaasti halunnut pistää oman korteni kekoon, että saadaan fiksattua joku tönö uuteen uskoon, mutta ei... Koska olemme ensimmäinen ryhmä Nepalissa, niin me vaan tutustumme ja luomme suhteita ja uskoa tulevaisuuteen. No toki myös siksi, että näitä liittoja ja yhdistyksiä on niin paljon ettemme voi auttaa kaikkia ja näin ollen saattaisimme herättää närää jossain paikoissa missä emme kävisi.

Ja sitten toiseksi saimme myös listan asujaimistoistamme tuolla paikan päällä! Mielestäni olisimme voineet hieman säästää näissä asioissa, mutta ehkä matkanjärjestäjämme ovat halunneet pelata varmanpäälle ja siksi majoitumme ehkä hieman turhankin luksushotelleissa. No tämä sitten konkretisoituu matkan edetessä, koska eihän noista nettisivuista saa kuin jonkinlaisen käsityksen todellisuudesta. Toki hintatason pitäisi kertoa jotakin...

Matka lähestyy, viimeset ajatukset ennen lähtöä ajattelin tähän vielä raapustaa ja sitten seuraavat tuleekin reissunpäältä.

Kaiken pitäis olla nyt valmista, mitään suurempaa ei ainakaan enää kerkeä tekemään ennen matkaa eli jos jäi rokotteet ja lääkekuurit ottamatta, ni ne nyt sit jäi! Rinkkaa oon kokeillu pakata parilla eri tyylillä ja painorajaa en ainakaan pääse lähellekkään, tilaakin jää kivasti tuliaisille. Viimesimmät ohjeistukset on saatu ja niillä pitäis sitten päästä perille Kathmanduun saakka. Ensin lento Lontooseen, sieltä Dohaan (Qatarissa) ja sieltä Nepaliin. Perillä kaikki pitäisi olla hyvin eli ei mitään suurempia rähinöitä näköpiirissä, no mutta sen näkee siellä sitten! Matkanjohtaja Juha lähti matkaan pari päivää ennen meitä, joten hän ja KC odottelee meitä sitten lentokentällä, kunhan päästään matkatavara- ja viisumihässäköistä läpi.

Eli ei muuta kun matkaan!



Matka Kohteeseen 24.11.2012

...ja kas kummaa pitkä odotus oli ohi ja matkustuspäivä oli tässä ja nyt! Edellisiltana jännitys alkoi ekan kerran kouria oikeasti ja sitä lievittämään oli pakko ottaa pikku viskisiivu. Tämän jälkeen uni tulikin sitten helposti ja seuraavaksi soikin jo herätyskello.

Kaikki oli valmiina, joten aamiainen naamariin ja odottelemaan kyytiä. Kyydityksellä olimme täsmällisesti lentokentällä silloin ku oli sovittu ja niin oli kaikki muutkin ryhmäläiset.

Ensimmäinen etappi oli Lontoo ja Finnairhan hoiti meidät sinne aikataulussa. Heathrowlla meidän piti tehdä lähtöselvitykset jatkolennoille ja se ei tapahtunutkaan sormia napsauttamalla, jokaisella matkaajalla meni noin 10 minuuttia selvityksessä ja kun meitä oli 13 henkilöä niitä tekemässä ja tasan yksi virkailija, niin meidän kolmen tunnin vaihtoaika hupenikin siinä sitten kivasti. No kerettiin kuitenkin hienosti Qatar Airwaysin koneeseen ja seuraavat 7 tuntia menikin sitten pienessä horroksessa. Qatariin saavuimme myös aikataulussa ja sitten hengailimme kolme tuntia Dohan lentokentällä. Mitään sattumuksia ei ollut myöskään viimeisellä etapillamme Doha-Kathmandu, joten saavuimme aikataulussa myös Nepaliin, noin 24 tuntia kotoa lähdön jälkeen.

Ryhmämme Qatarissa, Dohan lentokentällä odottelemassa Kathmandun lentoa.

Lentokentällä viisumihässäkkä meni paljon mainostettua sujuvammin ja kaikkien matkaajien matkatavaratkin tulivat samaan aikaan perille. Sharan ja Juha olivat sovitusti meitä vastassa, joten pääsimme lähtemään kohti hotellia kohtalaisen kivuttomasti. Muutaman kilometrin matkaan aikaa kului vajaa tunti ja perillä odotti juuri sellainen hotelli kuin netissä oli luvattu.

Pienen freesauksen jälkeen lähdimme Sharanin luotsaamana tervetuliaispäivälliselle New Orleans Cafeeseen, joka oli valittu ensimmäisen illan viettopaikaksi siksi, että se oli sopiva "länkkäreille" ja heidän bakteeriflooralleen. Söimme kuitenkin paikallista Dal Bathia, joka maistui tämmöisen rankahkon matkaamisen jälkeen älyttömän hyvälle. 

New Orleans Cafessa nautittiin paikallista olutta ruokaa odotellessa. Kuvassa Juha, Majid, Katja ja Jouni.

Ruoan jälkeen kaikki olivat valmiita levolle ja hotellille palattuamme hörppäsimme vielä paikalliset teet ja sitten saapuikin jo nukkumatti.



Ensimmäinen virallinen päivä

Ensimmäinen yö Nepalissa takana ja hyvinhän tuo nukutti, ku edellisenä yönä ei paljon tarvinnut nukkua. Aamiaisen jälkeen aloittelimme Sharanin päivityksellä mitä täällä on tapahtunut ja mitä me tulemme täällä tekemään, ohjelma oli hieman muuttunut edellisestä päivityksestä.

Kävelimme hieman Thamelin turistialueella ja sitten lounaalle bhutanilaiseen ravintola Dechenlingiin. Tämän jälkeen shoppailimme hetken ja sitten lähdimme tapaamaan GEFONT:in (vähän vastaava kun Suomen SAK) johtajistoa. Matkalla tapaamiseen harjoittelimme hyppäämistä liikkuvasta autosta liikenteen sujuvuuden takaamiseksi ;D Tapaamisessa läsnä oli järjestön presidentti Bishnu ja neljä muuta pamppua. Bishnu kertoi meille haasteista, tavoitteista ja Nepalin poliittisesta tilanteesta ja syyt miksi kaaos on tälläinen kuin on. Ammattiliittojen työtähän tämä ei tietenkään auta. Hän kertoi myös uudehkosta ammattijärjestöjen kattojärjestöstä JTUCC:stä johon kuuluu kaikki suurimmat järjestöt GEFONT, NTUC-I, ANTUF ja CoNEP. Meillä oli todella mielenkiintoisia keskusteluja ja vaihdoimme mielipiteitä ja kokemuksia maidemme ja järjestöjemme tavoista toimia.

Milla ojentaa GEFONTin presidentille Metallin ao 271:n viirin.

Tapaamisen jälkeen menimme päivälliselle Nepali Chulo -ravintolaan, jossa oli mahtavat muonat ja paikallisia perinteisiä lauluja ja tansseja.

Ravintola Chulo:ssa meno oli villiä!

Päivät täällä vilistää vain ohitse, joten päivällisen jälkeen olimme koko sakki aivan valmiita yöpuulle, joten huomiseen...



Lähetystö ja Ncell

Aamu alkoi kalseasti, hotellihuoneessa oli 11,6 astetta lämmintä! Aamiainen ja sitten vierailulle Suomen suurlähetystöön. Siellä Suomen suurlähettiläs Asko Luukkanen kertoi mitä lähetystö tekee Nepalissa ja miksi. Puhuttiin esimerkiksi energian tuotannosta, koska maalla olisi kyllä potentiaalia tuottaa sähköä, mutta ei varaa rakentaa tuotantolaitoksia. Suurin ongelma tässä(kin) on poliittinen. Positiivisiakin asioita kuitenkin löytyy, suurlähettiläs kertoi muun muassa vesi- ja sanitaatiohankkeista, sekä opetuksen saralla tehdystä työstä. Suurlähettilään jälkeen keskustelimme muiden lähetystön työntekijöiden kanssa millaista on olla Nepalissa duunissa etc.

 Kokojengi kasassa Suomen suurlähetystöllä!

Lähetystöltä lähtiessämme poikkesimme pikaiselle shoppingille Mahaguthi Fair Trade -kauppaan ja paikalliseen supermarkettiin, sitten olikin lounaan vuoro ja se nautittiin Sangan Sweets -vegeravintolassa.

Lähes raflan naapurissa oli Ncellin pääkonttori ja siellä meillä oli seuraava vierailu. Ncell on siis TeliaSoneran tytäryhtiö. Isäntänä meillä oli talouspäällikkö Tommi Holopainen. Hän kertoi Ncellin toiminnasta Nepalissa. Haasteina hän mainitsi taas poliittisen epävakauden, sähköongelmat etc. Ncell on Nepalin suurin matkapuhelinoperaattori 53% markkinaosuudellaan. Vierailun jälkeen piipahdimme pääkonttorin (joka on yksi Kathmandun korkeimmista rakennuksista) katolla. 

Näkymä katolta, taloja riittää tässä kylässä.

Johtotason tapaamisen jälkeen meillä oli vuorossa työntekijäpuoli eli Ncellillä on oma ammattiliittonsa NETU johon kuuluu KAIKKI yhtiön työntekijät eli 450 henkilöä. Heillä oli omat haasteensa Pohjoismaisessa omistuksessa olevan yhtiön kanssa, jotenkin vain kuulosti tutulta -> ulkoistukset etc. He olivat myös todella kiinnostuneita miten asioita Suomessa hoidetaan.

Mielenkiintoisen tapaamisen jälkeen oli aika syödä Nepalilaista muonaa ravintola Tukuche Thakalissa. Päivä taas vain hurahti ohitse ja oli aika mennä tutumaan...



Lisää tapaamisia ja kiirusta

Ennen aamiaista lähdimme reippailemaan kohti Swayambhunath:in (Monkey Temple, tuttu myös Madventuresta) temppeliä. Siellä oli aika huikeaa ja hyvät näkymät Kathmandun laaksoon, toki sumu hieman haittasi näkymiä, mutta sen ei annettu haitata ollenkaan. Matka sinne ja takaisin vei reilut parituntia ja sen jälkeen aamiainen hotellilla.

Katunäkymää Kathmandussa, lehmät on pyhiä ja ne vaeltelevat katukuvassakin miten sattuu...

Jätehuoltoa paikalliseen tapaan, roskat ja ulosteet suoraan jokeen :P

Seuraava tapaaminen oli NTUC-I:n johtoportaan kanssa. Paikalla oli 9 järjestön työntekijää mm. varapresidentti. Hän kertoi meille samat syyt ja seurakset monarkian murenemisesta siihen, että ammattiliittojen oli vaikea tulla esille maanalta. NTUC-I:n pääprioriteetit etc. Muuten heidän ajamansa asiat olivat suuria mm. maailman rauha ja sosiaaliturva. Haasteet olivat samoja kuin GEFONTilla eli politiikka, työlaki ja perustuslaki. Saavutuksistakin keskusteltiin esimerkkinä työehtosopimukset ja sosiaaliturvan eteneminen. He olivat hyvin toiveikkaita kaikesta, koska nykyään pystyvät keskustelemaan työnantajien kanssa.

Tapaamisen jälkeen oli taas aika ruokailla ja lounaspaikaksi oli valittu japanilainen ravintola Sunset View. Teriyakikanaa nassuun ja sitten seuraavalle vierailulle.

Tapaaminen oli ANTUF:in johtoportaan kanssa, järjestön presidentti kertoi meille eroista eri järjestöjen välillä. Muut toimivat hieman samoilla linjoilla, mutta nämä toimintatapa oli eriläine,n he ovat niin sanotusti kovanlinjan järjestö. He ovat osallistuneet "vapautussotaan" monarkiasta. Yhtenä saavutuksenaan he pitivät juuri monarkian luhistumista. Politiikka raastaa heitäkin, koska poliitikot eivät saa aikaiseksi perustuslakia, uusi äänestys tästä pidettäneen toukokuussa 2013. He olivat myös ensimmäinen järjestö joka tunnustautui suoraan poliittiseksi eli ovat Maoisteja (kommunisteja). Muiden järjestön kanssa he tekevät JTUCC:n kautta yhteistyötä. Heillä on yli 600 000 jäsentä ja he ovat suurin ammattijärjestö Nepalissa. Heidän tärkein kohderyhmänsä ovat maatalous- ja pätkätyöläiset. Verrattuna muihin ammattijärjestöihin heillä on agressiivisempi tapa toimia työnantajien kanssa, lakkoon mennään siis paljon helpommin. He haluavat olla kaikkien työläisten järjestö.

 ANTUF:in presidentti ja järjestön tärkeät miehet...

Erittäin mielenkiintoisen, mutta ehkä hieman painostavan tapaamisen jälkeen auto taas alle ja seuraavaan tapaamiseen. Menimme UnionHouse:lle, siellä paikallinen tuottaja kertoi talosta ja sen tavoitteista. Talo on perustettu tekemään televisio-ohjelmaa (Workers Voice), jossa käsitellään työntekijöiden oikeuksia ja kaikkea mitä työntekijöiden pitäisi tietää töihin mennessään ja siellä ollessaan. Ohjelma on ollut parhaimmillaan kolmanneksi suosituin televisio-ohjelma Nepalissa. Ohjelman myötä myös muut mediat, kuten sanomalehdet ovat alkaneet kirjoittaa työntekijöiden asioista. UnionHousella myös koulutetaan ja tiedotetaan työntekijöiden oikeuksista. Nykyään ohjelmaa lähetetään kerran viikossa ja kun ennen ohjelmaan oli vaikea saada ihmisiä puhumaan ongelmistaan, niin nykyään niitä on enemmäin kuin riittävästi. Ohjelma sai muuten alkunsa SASK:n projektista! Ohjelmalla on myös nettisivut : www.ehulaki.com Kun virallinen osuus oli ohi, saimme nauttia Nepalilaisesta vieraanvaraisuudesta ja isäntämme kestitsi meitä erittäin runsaasti. Siinä vaiheessa kun tanssimme Katri Helenan letkistä Nepalilaisittain oli kuitenkin aika lähteä levolle, koska huomenna lähdemme kohti Nagarkotia!

 

 ...ja näin taittuu tanssi...

Nagarkotiin!

Taas herättiin kalseahkoon aamuun, huoneessa lämmintä jo totut 11 astetta. Lämpö kuitenkin alkoi nousta nopeasti kun oli lähtö pois Kathmandusta.

Matka ei ollut kovin pitkä, vajaa tunti autolla ja olimme ensimmäisellä pysähdyspaikalla, joka oli paikallinen tiilitehdas. Tiilitehtaiden (tässä laaksossa 96 kpl) työntekijät ovat normaalisti matkatyöläisiä eli he tulevat sesonkiaikana (noin 8kk vuodesta, kun ei ole monsuunia) tekemään duunia ja sitten he palaavat omaan kyläänsä odottelemaan seuraavaa kautta. Tehdaiden yhteyteen on myös rakennettu koulu, jotta tiilityöläisten lapsilla olisi mahdollisuus käydä koulua, ennen kouluhanketta myös lapset tekivät täysiä työpäiviä tiilejä muovaten. Koulu on siis yksi SASKin hankkeista Nepalissa. Tapasimme opettajat sekä oppilaat ja se oli kyllä mahtavaa, lapset olivat innoissaan meistä ja oli vaikeaa lähteä sieltä jatkamaan matkaa. Olimme ostaneet koululle hieman tarvikkeita, jotka sitten annoimme opettajille, jotta koulun ei tavitse käyttää omia varojaan vihkoihin etc.

 Tiilien muokkausta, työntekijät saavat tässä vaiheessa 6€/1000 tiiltä. Lastenpäivähoito toimii kuvatulla tavalla ja isommat lapset käyvät päivässä muutamat tunnit koulua ja lopun ajan työskentelee.

Pikkukoululaiset luokassaan.

Edessämme oli noin 8 kilometrin vaellus majapaikkaamme ja kun vihdoin pääsimme matkaan, niin emme päässeet kuin ehkä kilometrin verran, kun kävellessämme kunnallisen koulun ohi, meidät haluttiin sinnekin vierailulle. En tiedä oliko opettajat vai oppilaat enemmin innoissaan meistä, mutta siellä me sitten jutusteltiin molempien kanssa. Oppilaat jopa tiesivät Suomesta esim pääkaupungin ja rahayksikön. Vaihdoimme myös sähköpostiosoitteita (koulu oli juuri saanut lahjoituksena tietokoneluokan ja nettikin oli tulossa), jotta voimme pysyä yhteydessä jatkossakin.

 Siellä ne vuoret möllötti jossain kaukaisuudessa...

Kunhan taas pääsimme matkaan näimme hetken tarpomisen jälkeen ensi kerran Himalajan maasta käsin (lentokoneesta olimme jo nähneet sitä hetken aikaa). Hotellimme The Fort Resort oli taas todella luksusta. Lämmin vesi ja lämmityslaite joka huoneessa on aivan jotain kummallista tässä maassa. Ennen päivällistä (lounas oli mallia pussimuona matkalla majoitukselle) pidettiin palaveria kaikkien kanssa ja katsottiin miten matka on tähän mennessä edistynyt. Sai antaa risuja ja ruusuja, mutta risuja nyt ei hirveemmin vielä ole tullut. Ruoan jälkeen unille, nää päivät ei kyl riitä mihinkään, lisää tunteja prkl!



Bhaktapur ja takaisin Kathmanduun

Herätys kello 5.45 ja terassille katsomaan kun aurinko kiipeää Himajalan takaa, valaissen vuoristoa pikkuhiljaa. Kannatti herätä!

 

Rento ja rauhallinen aamiainen ja sitten tekemään pienipatikointi ympäri kukkulan millä hotellimme sijaitsi. Laskeuduimme parisataa metriä alaspäin ja sitten taas kapusimme toiselta puolen kukkulaa ylöspäin, mahtavia näkymiä joka suuntaan. Kuuden kilometrin tepastelun jälkeen palasimme hotellille ja sitten pikasuihku, koska olimme jo lähdössä jatkamaan matkaa.

Pieni autoili toi meidät Bhaktapuriin joka on yksi kolmesta vanhasta kuningaskunnasta, jotka sittemmin yhdistettiin Kathmanduksi. Siellä ihmettelimme mahtavia temppeleitä ja 500 vuotta vanhoja taloja. Sitten lounaalle ravintola Watshalaan, jossa söimme Dal Bathia ja paikallista kuuluisaa jugurttia Juju Dhau:ta.

 Nyatapola -temppeli Bhaktapurissa.

Kiire aikataulu välillä ärsyttää, mutta minkäs teet! Takaisin autolle ja kohti Kathmandua ja Thamelia missä seuraavan yömme taas vietimme. Ennen päivällistä piipahdimme ottamassa pienen rentoutuksen kokovartalohieronnassa. Väkisinkin meinasi uni tulla, kun parit viimepäivät oli imenyt kaikki mehut. Hieronnasta menimme vielä siis syömään ja ehkä kaikille pienenä yllätyksenä, oli Sharan sopinut, että kanssamme tulee ruokailemaan pari ay-aktiivia. Keskittyminen jutusteluihin näiden kavereiden kanssa ei oikein enää sujunut, mutta hienosti jaksettiin siltikin. Ravintola oli tällä kertaa Viet Namilainen ja vieraamme olivat UNI:sta.

Väkisin hereillä pysyminen ei ole kivaa ja kun ravintolasta selvittiin hotellille, kutsui sänky taas luokseen...



Pisin siirtymä Nepalissa

Jälleen aikainen herätys, koska tänään on tarkoitus siirtyä pisin siirtymä koko matkan aikana. Välimatkana siirtymä ei ole hirveän pitkä, vain 230 kilometriä, mutta ajallisesti se on täällä noin 6-8 tuntia!

Matkalla pysähdyimme Damaulissa, joka on Tanahun "läänin" pääkaupunki. Tutustuimme rakennustyömaahan ja sitten teimme kaupunkikierroksen kävellen paikallisten ay-ihmisten kanssa. He kierrättivät meitä kaikilla kaupungin nähtävyyksillä näyttäen esimerkiksi luolan jossa sanskriitin kieli on saanut alkunsa (eli kaikkien maailman kielien äiti). Sitten palaveerasimme paikallisessa teetuvassa ja vaihdoimme kokemuksia ay-toiminnasta molemmissa maissa.

 Palaveri teetuvassa, just mahduttiin kaikki sisään.

Matkamme jatkui Pokharaan ja lopulta matka-ajaksi tuli se 8 tuntia plus tuo pysähdys. Hotellimme  The Fawe Hotel, joka sikäläisen mittapuun mukaan oli luksusta, oli selkeästi tähän mennessä matkamme inhimillisin hotla, aivan loistavalla sijainnilla varustettu Fawe-järven rannalla.

 Lake Fawe

Kamat kun oli saatu hotelliin, lähdimme päivälliselle The Lemon Tree -ravintolaan, jossa vedin taas dal baathia nassuun. Matkaaminen on rasittavaa, joten taas suoraan päivällispöydästä unille ja huomiseen...

Päivä Pokharassa

Päivän aloitus taas pikku patikkaretkellä, tällä kertaa kohteena World Peace Pagoda. Temppeli sijaitsi järven vastarannalla ja ensin ylitimme järven about kymmenen hengen polkuveneellä. Sitten vuorossa oli noin tunnin patikointi ja sen jälkeen saavutimme kohteen. Hetken siellä pyörittyämme vastarinnettä alaspäin ja pääsimme kylään jossa meitä odotti autokyyti, jolla ensin menimme katsomaan Devi's Fall:ia ja sen jälkeen takaisin hotellille.

 Pagodalta oli hyvät näkymät Himalajalle, harmi et muutama huippu oli pilvessä.

Lounastimme hotellilla ja sitten tapaamiseen RWSSP-WN:n (jos en ole vielä tähän mennessä sanonut, niin laitan noi lyhenteet vielä joskus tänne) suomalaista asiantuntijaa Jari Laukkaa. Hän on yksi tyypeistä jotka hoitavat suomalais-nepalilaista kehitysyhteistyöhanketta Nepalissa. Hanke on aloitettu vuonna 2008 ja sen on aloittanut Nepalin hallitus. Rahoitus hankkeelle tulee nykyään niin, että 66% tulee Suomesta ja loput muualta. Tavoitteena esimerkiksi on, että Nepalissa olisi vedenjakelu kotitalouksille 100%:n vuoteen 2017 mennessä. Tämä ei tarkoita, että vesi tulisi kotiin vaan, että vesi tulee esimerkiksi läheiseen kylään. Tällä pyritään parantamaan hyvinvointia köyhimmille ja syrjäisimmille ihmisille. He järjestävät koulutuksia ja tiedotusta eli he ei vain mene kylään ja rakenna vesiputkia ja vessoja, vaan yrittävät muutta ajatusmaailmaa kokonaisvaltaisesti. Saavutuksina paperilla heillä oli tähän mennessä : sanitaatiohankkeesta on hyötynyt 687000 ihmistä, joka on 275% tavoitteesta, vesihuolto 101000 ihmistä, tavoitteesta 126% ja arseenivapaavesi 8500 ihmistä, tavoitteesta 85%! Paikallinen vanhempi asiantuntija kertoi meille vielä rahojen käytöstä ja sitten olimme valmiit.

Pienen shoppailun jälkeen menimme päivälliselle Pokhara Thakaliin, jossa tapasimme paikallisia ay-ihmisiä NTUC-I:stä. He kertoivat Pokharasta ja siitä miten kaupunki 45 vuotta sitten oli täysin tuntematon kylä ja nyt koko Nepalin toiseksi suurin kaupunki ja Kathmandun jälkeen suurin turistirysä. Myös Fewa-järvi oli ennen puhdas järvi jossa pystyi käydä uimassa ja nyt lähes kaatopaikka. Kaupungissa käy nykyään puoli miljoonaa turistia vuodessa ja sen asukasluku on kasvanut räjähdysmäisesti. Ay-toiminnassa oli samat haasteet kuin muuallakin. Paikalla oli omat edustajansa opetus-, rakennus- ja hotellialoilta ja saimme kuulla kaikkien omat haasteen erikseen.

 Tapaaminen Pokhara Thakalissa

Ajankulu ei vain hidastu, joten niin meni tämäkin päivä :D



Uusille Huudeille

Oli taas matkustuspäivä ja sen oli tarkoituskin alkaa ajoissa, mutta ei näin ajoissa. Millalla oli alkanut vatsa oireilemaan jo illalla ja mulla sitten aamuyöstä :P No eipä siinä mittään, tuli Pokhara-Sauraha välin taukopaikkojen kyykkyhuussit tutuiksi. Lisäksi mulle nousi kuume, joten paljon ei oo kerrottavaa matkasta.

Pysähdyimme matkalla jonkun tahon luona syömässä ja keskustelemassa ay-asioista, mutta ei mitään hajua missä ja kenen luona. Lisäksi kävimme tutustumassa jossain kylässä erittäin vahvaan naisyhteisöön, jotka tekivät sal-puun lehdistä kertakäyttölautasia. Ainakin ekologisia!

Saurahaan siis matkattiin ja kylä sijaitsee Chitwanin luonnonpuiston kyljessä, lähellä Intian rajaa. Lämpötilat siellä on tällä hetkellä semmosta 10-30 astetta, joten eiköhän noi vatsapöpöt ala kuolemaan kunhan saa kunnon D-vitamiinit huomenna. Shamaanimme Sharan antoi vielä ennen unille menoa Tiibetiläisiä ja kiinalaisia rohtoja, joten katellaampas huomenna miltä tää maailma näyttää...



Good morning Chitwan!

Aamulla kaikki ok!

Varovainen aamiainen, hetki tunnustelua ja sitten nauttimaan ilmastosta, päivän mittaan lämpötila nousi reiluun 25 asteeseen. Kävelimme ensin Millan kanssa ympäri Saurahan kylän, joka on siis todella landea. Löysimme Biodiversity Conservation Centeristä viiden kuukauden ikäisen sarvikuonon, joka oli joutunut kuukauden ikäisenä tiikerin hyökkäyksen kohteeksi ja emo oli hänet hyljännyt. Kyläläiset löysivät poikasen ja toivat sen sinne toipumaan.

Kävelyn jälkeen lounastimme hotellilla ja sitten jeeppisafarille. Ylitimme ensin pienen joen sellaisella kiikkerällä puukiululla, ainoat ajatuksen ylityksen aikana oli, et jos tää kaatuu, niin miten pystyn suojelemaan kameraa vedeltä. Aamulla osa ryhmästä oli ollut samanlaisilla kanooteilla 4,5 kilometrin retkellä, eikä kukaan ollut pulahtanut, joten hyvinhän se meidän ylityskin meni. No sitten jeeppiin ja nelisen tuntia huristelimme pitkin viidakkoa, välillä pysähtyen eläimiä katselemaan. Eläimiä ei siis todellakaan ollut paljon. Bongattua kuitenkin tuli python, joku lisko puunkolossa, kahta erilaista krokolajia, kauriita, villisikoja, riikinkukkoja, viidakkokanoja, apinoita... mut ei tiikereitä, leopardeja, villielefantteja eikä sarvikuonoja :( Safari ei siis ollut mikään WUHUU! Mutta toisaalta aivan hintansa väärtti eli se maksoi noin 13€/nassu.

 Ja niin yö laskeutuu Chitwanin kansallispuistoon.

Hotellille päästyämme olikin aika päivällistämään, koska sen jälkeen meille oli tulossa esiintymään Chitwanin alkuperäiskansana tunnettujen Tharujen tanssijoukkio. Tharut ovat muuten yksi ainoista kansoista maailmassa, joille on kehittynyt immuniteetti malariaan. Siksi he olivatkin ainoat ihmisen Chitwanissa ennen malarialääkityksen keksimistä. No tanssiesityksestä voi olla montaa mieltä, itse en nyt oikein päässyt täyteen fiilariin, kun luksushotellin pihalle tulee tanssimaan ryhmä, joilla on viimestä huutoa niket ja adidakset jalassa ja laulajahoilottajalla toppatakki päällä, toki heillä oli muuten yhteneväiset asusteet. No osalla meistä näytti menevän lujaa ja eräät riekkuivat pihalla aamutunneille saakka, me Millan kanssa oltiin eilisestä vielä hieman heikkoja, joten unten maille. 

 Tharu-man, jolla ei ollut adduja jalassa...

Takaisin pääkaupunkiin

Edellisillan riennoista johtuen porukka heräili miten sattuu ja mitä oli halukas tekemään aamulla. Vaihtoehtoina tekemisille oli elefanttisafari, kävely Tharu-kylään, kävely katsomaan viiden kuukauden ikäistä sarvikuonoa, kamelilla ratsastusta tai olla möllöttelyä eli kaikille jotakin. 

Itse lähdin kuuden muun kanssa elefanttisafarille. Safari kesti kokonaisuudessaan kolmisen tuntia ja siellä tuli taas bongattua erilaisia kauriita, villisikoja, riikinkukkoja, apinoita, viidakkokanoja ja sarvikuonon läjiä. 

In the jungle, in the jungle, in the in the jungle...

Safarin jälkeen palasimme hotellille jossa söimme pikaisen aamiaisen ja sitten säädimme hotellimaksujen (huonelaskut, safarit etc) kanssa 45 minuuttia. Tämän jälkeen matkaan ja takaisin Kathmanduun. Matkalla pysähdyimme Riverside hotellilla syömässä, ruoka oli keskinkertaista, niinkuin menomatkallakin (söimme siis silloin samassa paikassa). Lopulta olimme perillä hotellilla Kathmandussa noin seitsemän tuntia Chitwanista lähdön jälkeen. 

Grand Hotel Kathmandulla meillä oli taas ruhtinaalliset kolme varttia aikaa valmistautua liikkeelle lähtöön. Juha oli varannut meille liput Kathmandun Patanissa järjestettavien Film Festivalien elokuvaan Punk Syndrome eli Kovasikajuttu. Vaikka leffan (dokumentin) olikin nähnyt jo aikaisemmin, niin silti se oli kiva katsoa hieman erilaisessa ympäristössä. Koko festivaali oli järjestetty suomalais-nepalilaisin voimin ja siellä esitettiin neljä suomalaista ja neljä nepalilaista elokuvaa. Festivaalin tuotto lahjoitettiin kokonaisuudessaan sokeiden nepalilaisten lasten koulutustyöhön. 

Leffan jälkeen porukka taas hieman hajaantui, osa lähti leffassa törmäämien suomalaisten matkaan kohti Patanin yöelämää ja me unta kaipaavat lähdimme kohti hotellia. Tosin hotellille päästyämme päätimme lähteä yhdelle johonkin lähikuppilaan. "Sopivan" löydettyämme menimme sisään ja viihdyimme sisällä sen aikaa, että kaikki oli saanut juotua ensimmäisen oluensa. Baari oli semmoinen puolistrippibaari jossa oli todella ahdistava tunnelma, kun henkilökunta kävi päälle tarjoten mitä erilaisempia palveluita. Eli ulos ja minimarketista pari olutta ja sitten takaisin hotelliin ja huonebileet pystyyn. Vähän musiikkia, tanssia ja pelikorttipelejä, jonka jälkeen unille...



Hyvää Itsepäisyyspäivää Suomi!

Hyvin nukutun yön jälkeen aamiaiselle, jossa hotellinlaatu tuli todistetuksi, laatutaehan on oma munamies, joka paistaa just semmoset munat mitä ikinä haluat :) No oli omeletit oikeesti hyviä.

Ohjelma jatkui vaihtoehdoilla, tutustuminen autokorjaamoon tai yliopistoon, taikka sitten Pashupatinahin temppelialueeseen. No mä halusin tallustella, joten läksin yksinään tarpomaan kylille. Melkein kolme tuntia tuli tepasteltua ympäri katuja ja kujia, oli tosi hyvä fiilis irtautua hetkeksi joukkiosta ja katsella vaan paikallisia omissa touhuissaan. Sen verran "eksyin" kävelyllä, että oli parin tunnin hetki jolloin en nähnyt yhtään länkkäriä. Mitä syvemmällä kujilla olin, tunsin kyllä olevani itse se nähtävyys, mut so what :D

 Muutama pulu ja ammu Kathmandun Durbar squarella.

Hotellille löydettyäni meillä oli kevyt lounas parin autokorjaamoliiton työntekijän kanssa. Ruoan jälkeen "parhaat" päälle ja itsenäisyyspäiviä juhlimaan. Juhlapaikkana meillä oli Sharanin koti, jossa kyllä mahtui juhlimaan. Hauska yksityiskohta talossa oli, että vaikka se oli aivan Kathmandun keskustassa, oli sen takapihalla isoaitaus, jossa oli 18 kanaa, ne eivät olleen syötäväksi tarkoitettuja, vaan ihan kotieläimiä, toki ne munivat muutaman munan päivässä, jotka sitten meni murkinaksi. Sharanin vaimo Yumi ja heidän didinsä valmistivat meille mahtavan juhla-aterian ja olipa Sharan hommannut paikalle viisihenkisen nuorisobändinkin, joka soitteli paikallista musiikkia. Palaveerausta, tanssia, juomaa ja ruokaa... tunnit vierähtivät nopsasti ja oli aika häipyä toisten nurkista, koska Sharanilla oli aikainen lähtö aamulla Bangladeshiin.

 Sharan, Yumi ja didi olivat lahjuksensa ansainneet.

Jatkoille menimme Thameliin ja Maya Bar:iin, siellä oli muitakin suomalaisin, joten päädyimme häipymään paikalta mahdollisimman nopeasti. Kaikki ei tietenkään halunneet lähteä, joten osa porukasta jäi bilettämään ja mitäköhän siitä sitten seurasi....



Osalla rentoa, yhdellä ei

Meillä aamu alkoi rauhallisesti, mutta aamupalapöydässä selvisi, että kaikilla ei edellisilta mennyt ihan putkeen. Eräs ryhmämme jäsenistä oli unohtanut bäginsä Maya Baariin ja vaikka heti hotellille saavuttuaan he olivat lähteneet takaisin sitä etsimään, ei sitä enää löytynyt mistään. No eihän siinä mitään, laukussa oli kamera, ipädi ja jotain henkilökohtasta sälää, sekä PASSI!

Oli siis perjantai ja virastot olisi auki hieman normaalia vähemmin eli klo 9-15 (lauantai on täällä virallisesti ainoa vapaapäivä ja perjantaina tehdään vähän lyhyempi päivä). Matkanjohtajallamme Juhalla ja tällä passinsa kadottajalla olisi 6 tuntia aikaa saada uusi passi suurlähetystöltä, hakea viisumi ja tehdä rikosilmoitus turistipoliisille. Voi kuulostaa helpolta, mutta Kathmandun liikenteen ja Nepalilaisen byrokratian tietäen, ei välttämättä. Enempää tarinan yksityiskohtiin menemättä, kaikki leimat ja allekirjoitukset oli saatu paperille klo 14.55. Eli oli aika lähellä, etteikö jotkut olisi saaneet olla täällä muita pidempään :D

No mut siis niin, mitäs me muut tehtiin, no shoppailtiin! Päivän teemana oli serious shopping tai shop till you drop. Kävimme Pashmina-tehtaalla ja isossa FairTrade kaupassa Mahanguthissa. Saihan sitä rupioita kulumaan, muttei vielä tarpeeksi, joten onneksi huomennakin on vielä aikaa shopata.

 Pashmina -tehtaassa jyskytti vanhahkot koneet...

Iltapäivän ohjelmana oli saunomista Suomen suurlähetystöllä. Isäntänämme oli lähetystön työntekijä Kari Leppänen. Siinä meni tunti jos toinenkin rennosti grillaten, saunoen ja mölkkyä heitellen. Mukana meillä oli vain tupamölkky, joten julistettakoon vuoden 2012 Nepalin tupamölkkymestariksi A-Yari Majid!

Sillee rennosti chillaillen! "Tääl on wifi, voidaan olla pidempäänki" -Majid

Viimeinenilta Nepalissa kun oli käsillä menimme ensin syömään Fire and Ice -ravintolaan ja sitten drinksuille Garden of Dreamsiin (ökypaikka köyhyyden keskellä, mutta oli kyl komee). Muutamat cocktailit huiviin, jonka jälkeen hotellille imemään viimeiset jääkaapissa olevat bisukat, sitten unille, huomenna on vuorossa serious travelling...



Takaisin Koto Suomeen

Lähtöpäivä, blaah!

Kamat kasaan ja yllättävän hyvin kaikki saatiinkin mahtumaan. Aamiaista ja sitten muutamaksi tunniksi kaupungille. Ajoimme taxilla keskustaan huomataksemme, että tänään tosiaan on se vapaapäivä, lähes kaikki kaupat olivat kiinni. No onneksi täällä on se Thamel, jossa turistien iloksi on kaupat auki lauantaisinkin. Jotain pikkutilpehööriä sitä tuli vielä osteltua ja lounastimme Alina's Cafessa, jonka jälkee reippailimme hotellille. Pakaasit autoon ja lentokentälle. Lentokenttä muodollisuudet sujuivat (taas) yllättävän ripeästi, mitä nyt yksi matkaajamme yritti viedä khukuriveistä käsimatkatavaroissaan, siitä selvittiin pikkuhärdellillä. Vajaan viiden tunnin lento Qatarin Dohaan, siellä pari tuntia, sitten seitsemisen tuntia Frankfurthiin, jossa odotusaika oli noin 4 ja puolituntia. Siellä tuli taas shoppailtua vähä viskiä etc.

Kaikki näytti toimivan ku junanvessa ja lentokoneeseenkin päästiin ajoissa eli olis vain reilu kakstuntinen ja sitten Helsingissä... No kun kaikki lennot ja autoilut tähän mennessä oli mennyt loistavasti, niin pitihän sitä nyt jotain tapahtua! Kapteenimme ilmoitti heti aluksi, että joudumme tovin odottelemaan siipien jäänestoa (Frankfurtissa satoi pikkuisen lunta), alustavasti jonon piti olla noin 1-2 tuntia. No sen parin tunnin aikana siinä katseltiin, kun viereisiä koneita pestiin, mutta vain parit koneet silti lähti ilmaan. Sitten tuli kuulutus, että joudumme odottamaan vielä tunnin, koska vaikka koneita on saatu pestyä, ne eivät pääse ilmaan, koska kiitoratoja on jouduttu sulkemaan liukkauden vuoksi. Koneesta loppui normaalijuomavesi noin tunnissa (sitä oli huikeat 3 puolentoista tai kahdenlitran pulloa sataa matkustajaa kohden), mehut parissa tunnissa jne. Lopulta konetta jouduttiin tankkaamaankin lisää, koska se oli kokoajan tyhjäkäynnillä sen reilut 6 tuntia siinä maassa. Mielenkiintoista ettei koneeseen saatu lisää vettä tai mehua koko tuona aikana, tilattu kuulemma oli, muttei sitä koskaan sinne tullut... veikkaampa, että syynä oli raha, eikä mikään muu. Kone oli kuitenkin jo irroitettu tuubista ja portaista, joten olisi ollut varmasti kallista kytkeä se takaisin.  No palautetta tästä menee aivan varmasti lentoyhtiöille (lento oli Finnair operated by FlyBe). 

 Taas Suomessa...

No vihdoin päästiin matkaan ja harvoimpa olen kuullut ihmisten taputtavan kun kone pääsee ilmaan :D Pari tuntia myöhemmin Helsingissä otettiin parit ryhmäkuvat laukkuja odotellessa, paitsi että lopulta laukkuhihnastot pysähtyivät ja meille ilmoitettiin, että kaikki Frankfurtin koneen tavarat tulivat jo... Jepjep... No ei siinä muuta kun katoamisilmoitus laukuista ja taxossa himppeen. Kokonaismatka ajaksi Kathmandun hotellilta kotiin tuli aika tarkkaan 35 tuntia! Katotaan koska laukut löytää kotiin!